Koiran korvasta löytyi Donald Trump – tunnistatko kuvasta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmalta on raportoitu kautta aikojen tapauksista, joissa milloin minkäkin julkkis tai uskonnollinen hahmo on ilmestynyt muotokuvana erikoisiin paikkoihin. Koomisimpia ovat usein olleet paahtoleipään ilmestyneet kasvot tai muodot. Nyt Donald Trump on löytynyt korvasta.

Beaglen emäntä Jade Robinson huomasi yllättäen, että hänen kaksivuotiaan Chief-nimisen lemmikkikoiransa korvan sisään muodostuu kovin tutun oloinen hahmo. Pian hän päätteli, että kyseessä on Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump, ja julkaisi sanojensa takeeksi löydöksestään valokuvan.

Englantilainen koiranomistaja sai valokuvalleen nopeasti Twitterissä kymmeniä tuhansia tykkäyksiä, joten kuvasta syntyi somehitti. Hän perusti lisäksi avustustilin, jonne on jo kerätty satoja euroja rahaa. Se on tarkoitus osoittaa myöhemmin hyväntekeväisyyteen.