Huikea löytö Google Mapsista – Disney piilottelee suurta Millenium Falconia maaseudulla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Google Maps -karttapalvelu on tähän mennessä paljastanut lukemattomia yllätyksiä, kuten esimerkiksi menneisyyden kaupunkeja. Tuorein paljastus lienee merkittävä ainakin Star Wars -faneille, sillä karttapalvelu on paljastanut Disneyn piilottelevan massiivista rakennelmaa.

Tarkkasilmäinen karttapalvelun käyttäjä on nimittäin huomannut, että Lontoon liepeillä maaseudulla golfklubin mailla sijaitsee erikoinen yksityiskohta. Paikka sijaitsee Longcross Studios -yhtiön kuvauspaikan laitamilla.

Neljäntoista suuren kontin sulkeman ympyrän keskellä on nimittäin ilmiselvästi Star Wars -elokuvista tuttu Millenium Falcon -alus. Kontit on asetettu aluksen ympärille peittämään näkyvyys siihen.

Vielä ei ole tiedossa onko jättikokoinen noin 12-14 metriä pitkä Millenium Falcon odottamassa piilopaikassa osallistumista elokuvan kuvauksiin vai kenties esimerkiksi seuraavan Star Wars -elokuvan ensi-iltajuhliin. Star Wars: The Last Jedi saa kansainvälisen ensi-iltansa 15. joulukuuta.