Justin ja Selena seurustelevat! Suutelivat jääkiekkopelissä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Justin Bieber ja Selena Gomez vaikuttavat palanneen virallisesti yhteen. Tähdet kuvattiin intiimeissä tunnelmissa Los Angelesissa sijaitsevassa jäähallissa. Bieber oli pelaamassa jääkiekkoa Selena Gomezin seuratessa peliä yleisössä.

Erätauon aikana Bieber luisteli suutelemaan kaukalon reunalla odotellutta Gomezia. Hellyydenosoitus ikuistettiin kuviksi, jotka ovat levinneet muun muassa Twitterissä.

Poptähtien on huhuttu tapailleen toisiaan jo viikkojen ajan. Daily Mail -lehden mukaan Gomez on nähty usein seuraamassa on-off -poikaystävänsä jääkiekkopelejä.

Selena Gomez erosi taannoin poikaystävästään, The Weekndistä. Laulajan ilmoitettiin taannoin lopettavan yli vuoden kestäneen esiintymistauon esiintymällä AMA-gaalassa.

 

Uusimmat