Johnny Depp, Alice Cooper ja Joe Perry konsertoimaan Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Supertähti Johnny Depp saapuu ensi kesänä Suomeen. Moninkertaisen Oscar-ehdokkaan Hollywood Vampires -yhtye esiintyy Helsingin Kaisaniemen puistossa sunnuntaina 10. kesäkuuta. Yhtyeessä ovat mukana myös glam rockin ikoni Alice Cooper ja Aerosmith-yhtyeen kitaristi Joe Perry.

Hollywood Vampiresin konserttia ennen lavalle nousevat kotimainen trash-metallin suursuosikki Lost Society sekä Olli Hermanin, Alexi Laihon, Archie Cruzin ja Jussi69:n muodostama The Local Band.

Johnny Depp on ollut kolmesti Oscar-ehdokkaana ja on tullut tunnetuksi lukuisista mestarillisista rooleistaan elokuvissa, joihin lukeutuvat muun muassa Saksikäsi Edward, Gilbert Grape, Pirates of the Caribbean -elokuvasaaga ja Finding Neverland – tarinan lähteillä.

Vuonna 1948 syntynyt Alice Cooper on julkaissut lähes 30 albumia ja on saavuttanut rockmaailman saralla käytännössä kaiken, mitä saavutettavissa on. Cooper on ollut mm. Grammy-ehdokkaana ja saanut nimityksen Rock and Roll Hall of Fame -legendojen joukkoon.

Joe Perry on yksi Aerosmith-yhtyeen perustajajäsenistä. Hän on sittemmin päässyt muun yhtyeen mukana Rock and Roll Hall of Fameen sekä lauluntekijä-ansioistaan Songwriters Hall of Fameen. Hollywood Vampiresissa hän on ollut mukana Deppin ja Cooperin tavoin yhtyeen perustamisesta alkaen.