Välimeren ruokavalio täynnä terveyttä – kuusi merkittävää hyötyä

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Välimeren alueen ruokavalion on osoitettu pidentävän ihmisten elinikää ja vaikuttavan myönteisesti kehoon. Tutkimustulokset ovat myös osoittaneet, että perinteistä Välimeren maiden ruokavaliota syövät lihovat vähemmän ja heidän syöpään sairastumisen riski vähenee.

Italialainen, kreikkalainen, espanjalainen, ranskalainen, turkkilainen ja jopa kroatialainen ruokavalio sisältää runsaasti kasviksia ja kalaa. Välimeren ruokavaliossa on yleensä myös paljon kuituja sekä hyviä rasvoja. Kokojyvätuotteet, oliiviöljy, pähkinät ja punaviini voivat säännöllisesti nautittuna edistää kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Ruokavaliossa oleva omega 3 -rasvahappo suojelee sydäntä ja alentaa verenpainetta. Miehet hyötyvät Välimeren alueen ruokavaliosta äärimmäisen paljon, sillä sen on tutkimusten mukaan osoitettu parantavan erektioita ja seksuaalista viettiä. Lisäksi aivot pysyvät virkeämpinä käyttäessään ruokavaliosta saatuja rakennusaineita toiminnoissaan.

Välimeren maissa syödään säännöllisesti vihreitä kasviksia, joiden on todistettu sisältävän runsaasti antioksidantteja. Kasviksissa olevat hivenaineet parantavat näkökykyä. Eikä pidä vähätellä ruokavalion hyötyjä ihmisen suolistolle – eli kehon toisille aivoille. Kuitupitoinen ruokavalio parantaa suoliston toimintaa ja ehkäisee siten paksusuolensyöpää.

Lähde: Men’s Health