Brittilehti ylistää Suomea – julkaisi 18 kohdan listan

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

100 vuotta täyttävä Suomi on saanut juhlavuonnaan poikkeuksellisen paljon näkyvyyttä ulkomaisissa medioissa, kun varsinkin matkailulehdet ovat ylistäneet maatamme. Nyt samaan joukkoon on liittynyt myös miljoonien lukijoiden The Telegraph -lehti, joka kehuu Suomea vuolaasti eilen julkaisemassaan artikkelissa.

The Telegraph on koonnut 18 kohdan listan, jossa se kertoo mitä hienoa Suomessa on. Ensinnäkin lehti kertoo Suomen olevan 2018 Travel Risk Mapin mukaan maailman turvallisin maa useilla eri mittareilla. Lisäksi lehti kertoo Suomen olevan maailman luontoystävällisin maa, jossa on enemmän puita kuin missään muualla Euroopassa.

Osansa kehuista saavat myös Helsingin Tuomiokirkko ja vihreys, revontulet, Saimaa ja muut tuhannet järvet. Suomalaista yhteiskuntaa kehutaan oikeudenmukaiseksi ja tasa-arvoiseksi. Kahvinjanoisia suomalaisia taas kehutaan saunomiskulttuuristaan. Hieman yllättäen lehti kehuu suomalaisia uimarantoja. Luonnollisesti The Telegraph muistaa mainita myös, että Joulupukki asuu Suomessa.

Uusimmat