Silvio Berlusconi kuin elävä vahanukke – haluaa takaisin politiikkaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi joutui jättämään politiikan vuonna 2013, kun hänet tuomittiin talousrikoksista vankeuteen. Oikeistolaisen Forza Italia -puolueen perustaja on nyt tehnyt pitkästä aikaa mediaesiintymisen. 81-vuotias poliitikko näyttää vahanukelta.

Silvio Berlusconi ei joutunut suorittamaan vankeusrangaistuksiaan, vaan selvisi tuomioistaan yhdyskuntapalveluksella. Nyt mies on ilmoittanut, että haluaa palata Italian senaattiin tai jopa pääministeriksi. Italian lait kuitenkin estävät vankeustuomion saaneita asettumasta politiikkaan kuuteen vuoteen.

Silvio Berlusconi on yrittänyt saada kuuden vuoden kieltoa kumotuksi. Hän on esiintynyt mediassa erikoisen näköisenä, sillä miehen kasvot näyttävät oransseilta ja vahamaisilta. Miestä on syytetty vero- ja lahjontarikosten lisäksi nuorten naisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, Mirror-lehti uutisoi.