Leo Komarovista tehtiin nettidokumentti – jaksot juuri julkaistu

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen jääkiekon maailmanmestaruudesta kertova 95-elokuva saa ensi-iltansa 25. joulukuuta. Aleksi Mäkelän ohjaaman elokuvan myötä moni muistelee myös Suomen toista kiekkomestaruutta vuonna 2011. Silloin joukkueessa pelasi hyökkääjä Leo Komarov, joka oli muun muassa toisena syöttäjänä pelatun loppuottelun 1-3 maalissa.

Komarov on tehnyt merkittävän uran jääkiekkoilijana sekä Suomessa että maailmalla. Nyt hänestä on julkaistu NordicBetin, Juho Mannisen ja Olli Horttanan tekemä kolmiosainen nettidokumentti, joka valottaa miehen matkaa Uudestakaarlepyystä NHL-areenoille ja maailmanmestariksi.

Kokonaisuudessaan tunnin kestävässä dokumentissa kurkistetaan Komarovin elämän kulissien taakse muun muassa lapsuuden maisemissa Uudessakaarlepyyssä sekä nykyisessä kesäkodissa Espoossa ja esimerkiksi Wimbledonin tennisturnauksessa. Mukana on myös arkistomateriaalia Komarovin kotivideoista, joissa hänet nähdään pikkupoikana.

Uusimmat