Juhlapyhinä seksiä exien kanssa – moni palaa kotikaupunkiinsa

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Kondomijätti Trojan on selvittänyt ihmisten odotuksia joulupyhien seksielämään liittyen. Kyselyn mukaan 60 prosenttia 18–24-vuotiaista sinkuista aikoo harrastaa seksiä joulupyhien aikana kotikaupungissaan vieraillessaan. Heistä kolmasosa päätyy sänkyyn todennäköisesti oman exän kanssa.

Joulutunnelma voi nostaa ihmisten romantiikan ja erotiikan kattoon. Sinkut suunnistavat usein kotikaupunkiinsa kuusijuhlan viettoon, ja yksi matkan pääasiallisista tarkoituksista on seksin harrastaminen. Suurin osa ihmisistä haluaisi päätyä sänkyyn uuden tuttavuuden kanssa, mutta peräti 33 prosenttia myöntää, että seksikumppanina on todennäköisesti entinen seurustelukumppani. Paikalla ei sen sijaan ole väliä.

Ihmiset ovat valmiita harrastamaan seksiä jopa entisen kumppaninsa vanhempien luona, vaikka kotiväki olisi paikalla. Seksin lisäksi nuoret aikuiset suunnittelevat viettävänsä aikaa suoratoistopalveluita katsoen ja takkatulesta nauttien. Kyselyn perusteella 80 prosenttia vastanneista haluaa, että seksin aikana käytetään kondomia, Men’s Health uutisoi.

Publié par Trojan Brand Condoms sur lundi 19 juin 2017

Uusimmat