Preeriakoira lemmikkinä – nauttii naisen rapsutuksista

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Preeriakoirat ovat maan alla asustavia jyrsijöitä, joita monet pitävät hellyttävinä karvapalloina. Oravien sukulaiset tunnetaan söpöytensä lisäksi erityisesti äänekkäistä varoitushuudoistaan. Nyt videolla nähdään yksi kesyyntynyt preeriakoira Peanut.

Peanut-preeriakoiran omistaja on kuvannut lemmikistään hellyttävän videon, jossa hän silittää jyrsijää. Videolla nähdään miten Peanut makoilee pehmoisen alustansa päällä mukavasti selällään ja odottaa, että nainen rapsuttelisi sen vatsaa.

Nainen rapsuttaa kädellään preeriakoiran suloisen pulleaa vatsaa aina hetkisen, minkä jälkeen hän nostaa kätensä pois. Aina kun nainen ottaa käden pois Peanutin vatsalta, Peanutin ilme on hellyttävän hölmistynyt. Joka kerta kun nainen alkaa uudelleen rapsuttamaan lemmikkiään, se ottaa naisen kädestä tukevan otteen.