Koulukiusatun Keatonin isä vankilassa – pidätyskuva kertoo paljon

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme tiistaina koulukiusatusta Keaton Jonesista, jonka nousi nettitähdeksi äitinsä julkaistua videon pojan sydäntäsärkevästä kertomuksesta kiusaamisestaan. Videota on katsottu yli 20 miljoonaa kertaa, ja kymmenet supertähdet ovat tukeneet kiusattua poikaa julkisesti.

YouTube

Tapaus sai kuitenkin erikoisen käänteen, kun selvisi, että perheen äiti olikin julkaissut verkossa avoimen rasistisia valokuvia. Lisäksi äidin kerrottiin haluavan ainoastaan rahaa, kun julkkikset olivat tarjonneet Keaton-pojalle ikimuistoisia kokemuksia. Nyt TMZ-julkaisu on paljastanut, että myös perheen isällä Shawn Aaron Whitella on äärioikeistolaisia piirteitä.

Isä istuu parhaillaan vankilassa Tennesseen osavaltiossa, koska rikkoi törkeästä pahoinpitelystä vuonna 2012 saamansa ehdonalaisen vankeustuomion sääntöjä. Hän on tällä tietoa vapautumassa vankilasta ensi vuonna. Isän pidätyskuva paljastaa, että hänellä on kaulassaan tatuointi CWB, joka tarkoittaa mitä ilmeisimmin Crazy White Boy. Isän kerrotaan julkaisseen aiemmin verkossa runsaasti rasistista materiaalia.