Ajokortti muropaketista? Rekkakuskin parkkeeraus naurattaa

Autot Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ammattikuljettajilta voisi odottaa tavallista parempaa ajoneuvojen hallintakykyä. Olemme kuitenkin uutisoineet useista eri tapauksista, joissa raskaamman kaluston kuljettajat ovat osoittaneet ajotaitonsa hieman kyseenalaisiksi. Yksi heistä on Piggly Wiggly -nimisen yhtiön rekkakuski.

Youtubeen on julkaistu valvontakameran materiaalia rekankuljettajan peruutus- ja parkkeeraustaidoista. Videomateriaalin perusteella kuljettajalla ei sellaisia ole, sillä hän törmäilee ajoneuvonsa kanssa holtittomasti. Rekka näyttää kääntyvän täysin eri suuntaan kuin on tarkoitus.

Toki on myönnettävä, että rekalla on hieman ahdas rako tehtävän suorittamiseen, mutta amatöörin silmin näyttäisi siltä, että rekan perää ei suoristeta tarpeeksi kääntämisen jälkeen. Parkkiin peruuttaminen on vaikeaa joillekin henkilöautokuljettajillekin, mutta tässä tapauksessa ratin takana on henkilö, joka saa todennäköisesti elantonsa rekkaa ajamalla.

Uusimmat