Koira sai syntymäpäiväkakun – ihana reaktio

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lemmikeistä tulee omistajille hyvin nopeasti kuin perheenjäseniä. Tämä taitaakin olla yksi syy siihen, että yleensä myös lemmikille järjestetään yllätyksiä, syntymäpäiväjuhlia ja niitä muistetaan aina myös tuliaisilla ja joululahjoilla.

Nyt videolla nähdään hellyttävä tilanne, jossa Zeus-nimiselle neljä vuotta täyttävälle saksanpaimenkoiralle on järjestetty syntymäpäiväyllätys. Koiran omistajat ovat leiponeet Zeukselle erityisen syntymäpäiväkakun, jonka koira saa hotkittavakseen syntymäpäivälaulun jälkeen.

Zeukselle on puettu vihreä juhlahattu päähän, ja se istuu kiltisti tuolillaan pöydän ääressä kuunnellen pariskunnan laulamista. Laulun jälkeen pariskunta puhaltaa kakusta kynttilät ja antaa koiralle luvan syödä kakkua. Koira epäröi aluksi sitä, että saako se syödä pöydältä, mutta muutaman kannustuksen jälkeen se hotkii herkut innoissaan.