Nicolas Cagen pojan perhesuhteet sekaisin – exä haki lähestymiskieltoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Nicolas Cagen 27-vuotias poika Weston Coppola Cage sai kolme vuotta ehdonalaista rattijuopumuksen vuoksi. Hänellä on myös sotkuiset suhteet kahden pienen poikansa äitiin, Danielle Cageen. Oikeus määräsi miehen lähestymiskieltoon ex-vaimon kanssa.

Riitaisissa tunnelmissa eronneet Weston ja Danielle Cage saivat tehtyä sovun oikeudessa. Nollatuloilla elävä Weston Cage saa kuuluisalta näyttelijäisältään kuukausittain 16.000 dollaria, joista puolet menee suoraan Westonin kahden lapsen äidille elatusapumaksuna. Lapset ovat kolme- ja yksivuotiaita.

Lisäksi Weston saa tavata jälkikasvuaan muutaman tunnin ajan joka viiikonloppu – sekin valvotuissa olosuhteissa, RadarOnline uutisoi.

Westonin ja Daniellen avioero astui voimaan marraskuussa. Weston Coppola Cage seurustelee nykyisin Hila Aronian kanssa. Weston Coppola Cage on tehnyt pieniä roolisuorituksia elokuvissa ilman varsinaista läpimurtoa. Hän on myös laulanut Eyes Of Noctum -nimisessä black metal -yhtyeessä.

Sacred moments with family. #love #true #honor #westoncage

A post shared by Weston Cage (@westoncage) on

LUKE WATSON IS BACK IN ACTION. Photo Credit: Miroslav #211 #bulgaria @nuboyana

A post shared by Weston Cage (@westoncage) on