Etätyö säästää aikaa, rahaa ja luontoa – muista asennoitua oikein

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Noin kolmasosa suomalaisista tekee töitä etänä. Etätyö antaa työntekijälle joustoa ja valinnanvapautta siihen, missä ja milloin hän työnsä tekee. Etätyön avulla voidaan vähentää työmatkoista koostuvia päästöjä, ruuhkia ja kustannuksia.

Etätyön avulla voi saavuttaa myös paremman työrauhan, mikäli työskentelisi muuten esimerkiksi avokonttorissa. Monet etätyötä tekevistä nauttii myös siitä, että onnistuvat työmallin avulla paremmin perheen ja työn yhteensovittamisessa. Lisäksi paikasta riippumatonta työtä voi tehdä mahdollisuuksien mukaan myös muualla kuin kotona, mikä auttaa esimerkiksi vapaa-ajan monipuolisemmassa suunnittelussa. Etätyö voi lisätä merkittävästi myös tuottavuutta ja jaksamista, Työterveyslaitos summaa.

Jotta etätyö sujuisi mahdollisimman saumattomasti, tulisi työntekijän osata käynnistää työvire oikeanlaisesti joka päivä. Etätyöskentelyyn kannattaa ottaa säännöllinen rytmi, jotta keho osaa valmistautua alkavaan työpäivään. Terveellisen aamupalan, liikunnan ja suihkun jälkeen on varmasti tehokkaana aloittamaan työt. Mikäli mahdollista, kannattaa työntekijän myös kuunnella omaa sisäistä kelloaan, eikä kammeta itseään väkisin aamuviideltä ylös. Mikä parasta, etätyön ansiosta työntekijällä ei kulu aikaa ulkonäkönsä viimeistelemiseen tai työmatkoihin, vaan ajan voi käyttää entistäkin tehokkaammin, Popsugar muistuttaa.

Etätyöntekijälle on tärkeää luoda päivittäinen aikataulu ja tavoite, jotta työskentely olisi mahdollisimman tehokasta. Kun työn jakaa tarkasti kalenteriin, ei ole vaarana myöskään sitä, että työaika sekottuisi liiaksi vapaa-aikaan. Etätyö onnistuu parhaiten kotitoimistossa tai ympäristössä, jossa ei ole ylimääräisiä ärsykkeitä. Työskentely tapahtuu samalla tavalla kuin työnantajan tarjoamissa tiloissa, mikäli teknologia mahdollistaa tarvittavan toteutuksen ja viestinnän.