Ihmeväline keittiöön! Veitsi toimii kuin sakset

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Osa ihmisistä hyödyntää mielellään valmisruokia, koska ovat yksinkertaisesti liian laiskoja tekemään ruokaa itse. Todellisuudessa ruoanvalmistus ei ole kovinkaan vaativaa, mikäli omistaa peruskeittiövälineet. Markkinoilla on myös laitteita, joilla kokkaaminen käy entistäkin kätevämmin.

Ruokaa kannattaa tehdä itse, koska tällöin pysyy varmasti kartalla käytetyistä ruoka-aineksista ja sapuskan terveellisyydestä. Clever Cutter -niminen keittiöväline on uudenlainen leikkuri, joka toimii tavallisten saksien tapaan. Leikkuualustaa vasten painautuva terä leikkaa lähes kaikkea, leivästä lihaan ja kasviksista juustoihin.

Tuotteen mainosvideon perusteella Clever Cutter on todella näppärä vekotin, jonka avulla voi pilkkoa salaattiainekset ennätysnopeaan. Ehkäpä juuri raaka-aineiden pilkkominen on työläin vaihe keittiössä, joten siinä mielessä Clever Cutter sopii moneen keittiöön. Leikkausväline maksaa alle 15 euroa.