Kaikkien aikojen kallein Netflix-elokuva saa jatkoa – valtavat katsojaluvut ensi-iltaviikonloppuna

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Will Smithin tähdittämä elokuva Bright sai ensi-iltansa Netflixissä 22. joulukuuta. Vaikka poliisitarinaa ja fantasiaseikkailu sai ristiriitaisen vastaanoton, keräsi se runsaan märään katsojia vastaanottimien eteen.

Katsojalukuja mittaavan Nielsenin arvion mukaan Bright keräsi ensimmäisne kolmen vuorokauden aikana 11 miljoonaa katsojaa pelkästään Yhdysvalloissa. Netflixin mukaan menestys oli vielä suurempaa Yhdysvaltojen ulkopuolella.

Menestyksen myötä David Ayerin ohjaama Bright on saamassa jo jatkoa. Variety-lehden mukaan Ayer palaa kirjoittamaan ja ohjaamaan myös jatko-osan, mutta ensimmäisen osan käsikirjoittaja Max Landis ei ole mukana.

Bright-elokuvassa fantasiaolennot elävät ihmisten keskuudessa nykyajan Los Angelesissa. Elokuvan päärooleissa nähdään Will Smith, Joel Edgerton, Lucy Fry ja Noomi Rapace.