Miespuoliset seksirobotit tulossa – varustettu toimivalla peniksellä

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suurin osa nykyisistä seksiroboteista on luotu naiselliseen muotoon, mutta asiaan on tulossa pian muutos. Realbotix-yhtiö suunnittelee tuovansa myyntiin miehiä esittävät seksirobotit.

Realbotixin toimitusjohtaja Matt McMullen paljastaa yhtiön kehittelevän parhaillaan tekoälyllä varustettua miespuolista seksirobottia. Robotin haarovälistä löytyisi tietenkin penis, jonka on luvattu olevan vibraattoria parempi.

McMullen lupaa Daily Star -lehdelle seksirobottien mieskunnon kestävän niin kauan kuin käyttäjä vain haluaa. Robotit on tarkoitus varustaa erikokoisilla peniksillä. Toimitusjohtajan mukaan vain taivas olisi elimen koon rajana.

Tekoälytutkija David Levy uskoo miehen muotoon tehtyjen seksirobottien voivan olla suositumpia kuin dildot ja vibraattorit. Hänen mukaansa on todennäköistä, ettei kiinnostus robottiseksiä kohtaan rajoitu heteromiehiin.

Realbotixin urosrobotti on tarkoitus esitellä kuluttajille vielä vuoden 2018 aikana. Yhtiö on aikaisemmin luonut naispuolisen Harmony-robotin. Sitä on kuvailtu ensimmäisenä todellisella tekoälyllä varustettuna seksirobottina.

Uusimmat