Kanat tappelivat ulkona – koira ryhtyi sovittelijaksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kukkotappelu on vanha ja julma kamppailulaji, jossa kukot laitetaan taistelemaan toisiaan vastaan ylimääräisillä piikeillä varustettuna. Kukkotappelu on monissa maissa lailla kielletty, mutta toisinaan sekä kukot että kanat päätyvät siitä huolimatta koviin kahakoihin keskenään ilman yleisöäkin.

Nyt YouTube-videolla nähdään huvittava tilanne, jossa koira saapuu sovittelijaksi huomatessaan kahden kanan alkavan taistelemaan pihalla. Kanat tappelevat keskenään ja hyökkäävät vuorotellen toistensa päälle, kunnes koira päättää keskeyttää lintujen taistelun.

Pieni koira päätti erottaa taistelevat kanat toisistaan vetämällä toisen kanan kauemmaksi toisesta. Videolla nähdään miten koira nappaa kanaa sen pyrstösulista kiinni ja vetää sen kauemmaksi tilanteesta. Koiran ratkaisu ei tosin ollut lopullinen, koska toinen kana alkoi jahtaamaan koiran vetämää kanaa joka tapauksessa.

Uusimmat