North West ei voi sietää uutta pikkusiskoaan – saa mustasukkaisuuskohtauksia

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kim Kardashianin ja Kanye Westin perhe kasvoi äsken uudella pienoikaisella. Tyttövauvan nimeä ei ole vielä paljastettu julkisuuteen. Perheen vanhin tytär North on kaikkea muuta kuin onnellinen uudesta pikkusiskostaan.

North West aiheutti syntyessään melkoisen mediasirkuksen. Pienokaisen ensikuvista tarjottiin miljoonia dollareita ja tyttö on saanut paistatella suosion keskipisteenä lähes koko pienen ikänsä ajan. 4,5-vuotias pikkuneiti on nyt äärimmäisen mustasukkainen uudesta pikkusiskostaan.

RadarOnlinen mukaan uusi perheenjäsen on aiheuttanut North Westille kiukkukohtauksia, koska neiti on kateellinen vauvan saamasta huomiosta ja erityisesti pienokaisen uusista tavaroista. North käyttäytyi samalla tavalla jo muutama vuosi sitten pikkuveli Saintin syntyessä.

Asiantuntijoiden mukaan mustasukkaisuus on luonnollinen reaktio uuden sisaruksen syntymisen jälkeen. Northilla lienee nyt enemmän sopeutumisvaikeuksia, koska Kim ei varttunut lasta itse ja perhe käytti sijaissynnyttäjää. Toisin sanoen isompi sisarus ei ole päässyt tutustumaan pienokaiseen tai tottumaan ajatukseen raskausaikana, vaan vauva yksinkertaisesti saapui taloon.

Isompien sisarusten mustasukkaisuutta voi lievittää yhteisellä tekemisellä. Isommat lapset voivat osallistua vauvan hoitoon ja saada silti kahdenkeskistä aikaa vanhempiensa kanssa. Tärkeää on, että kaikki perheen lapset saavat yhtä paljon huomiota. North on sanonut, että olisi halunnut olla perheen ainoa tyttölapsi.

https://www.instagram.com/p/Bd-2P0FHSwK/?taken-by=noriwestsource

https://www.instagram.com/p/Bd7oux3nL0Z/?taken-by=noriwestsource

https://www.instagram.com/p/Bd2_ObMHs36/?taken-by=noriwestsource

https://www.instagram.com/p/BdGZpC1nEgC/?taken-by=noriwestsource