Apinat iskivät kesken kuvausten – toimittaja joutui pulaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Televisiokanava BBC:n toimittaja joutui taannoin koomiseen tilanteeseen Iso-Britanniassa sijaitsevassa eläintarhassa. Raportista ei ollut tulla mitään uteliaiden kissamakien vuoksi.

Toimittaja Alex Dunlop oli tekemässä raporttia eläinten laskemisesta Banhamin eläintarhassa. Uutisosio oli määrä kuvata kissamakien aitauksessa, mikä osoittautui haastavaksi ideaksi.

Youtubessa julkaistulla videolla eläimet kiipeilevät jatkuvasti reportterin ympärillä. Uutisosion tekeminen ja makien kiipeilypuuna toimiminen samanaikaisesti oli jo haaste sinänsä, mutta osa eläimistä innostui myös pureskelemaan Dunlopia.

Kissamakeja, eli rengashäntämakeja tavataan luonnossa Madagaskarissa. Alkuperäisestä suomenkielisestä nimestään ja ulkomuodostaan huolimatta eläimet eivät ole sukua kissoille, vaan ne ovat puoliapinoita.

Uusimmat