Näin Jessica Alba sai itsensä timmiksi 4 kuukaudessa

Fitness Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijä ja perheenäiti Jessica Alba tunnetaan monista elokuvarooleistaan, joissa nainen on nähty monesti seksikkäissä ja paljastavissa asuissa. Jessica Alba on aina elokuvaprojektejaan varten treenannut itsensä näyttävään kuntoon ja panostanut terveelliseen ruokavalioon.

Ravintoneuvoja ja kunto-ohjaaja Kelly Leveque on Women’s Health -sivuston mukaan saanut tiristettyä rasvaa Jessica Alban kehosta yhteensä 30 senttimetriä ympäri naisen vartaloa. Muutos tehtiin neljän kuukauden aikana Levequen laatimalla Body Love -nimisellä ravintosuunnitelmalla.

Suunnitelmaan kuuluu smoothien muodossa nautittu aamiainen, johon laitetaan avokadoa, proteiinijauhetta, chia-siemeniä, pinaattia ja mantelimaitoa. Terveellinen ja täyttävä vihersmoothie saa olon tuntumaan täydeltä koko päivän ja auttaa tekemään terveellisempiä valintoja loppupäivän ajan.

Suurempia aterioita syödessä tulee huolehtia aina siitä, että ateria sisältää proteiinia, hyviä rasvoja, kuituja ja vihreitä kasviksia. Nämä säätelevät kehossa kahdeksaa nälkähormonia ja auttavat verensokeria pysymään tasapainossa pidempään.

Body Love -ohjelman ainoa liikunnallinen neuvo on se, että harrastaa juuri sellaista liikuntaa, jota rakastaa. Johdonmukaisuus ja säännöllisyys ovat kuntoilussa tärkeintä, minkä vuoksi paras liikuntalaji laihtumiseen ja terveenä pysymiseen on juuri se, jonka haluaa suorittaa.

Uusimmat