Oletteko valmiit vakavaan parisuhteeseen? Nämä asiat paljastavat

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Osa lifestyle-sivustoista väittää, että parisuhde on siinä vaiheessa syventynyt vakavaksi, kun pariskunnat pystyvät keskustelemaan vessa-asioista avoimesti. On olemassa monia muitakin merkkejä, joista tietää ihastuneiden olevan valmiita ehkäpä astetta vakavampaan yhdessä olemiseen.

Julkisten hellyydenosoitusten antaminen on eräänlainen merkkipaalu parisuhteessa. Toistensa kanssa viihtyvät sydänkäpyset voivat kulkea käsikädessä ja suudella muiden ihmisten edessä. Heille ei myöskään tuota ongelmia puhua seksielämästään avoimesti. Osa pariskunnista rakastaa toistensa finnien puristelemista. Ällöttävä tapa on alkukantainen osoitus huolenpidosta ja siitä, että ihminen on muodostunut läheiseksi.

Mikäli kumppanukset avautuvat vessareissuistaan toisilleen, voi se olla merkki sitoutumisvalmiudesta. Parisuhteessa läsnä olevat ihmiset auttavat kumppaniaan, vaikka hän olisi ultimaalisessa krapulassa oksentamassa. He silittävät ja pitävät hiuksista kiinni. Tai saattavat keskustella jokapäiväisistä asioista samalla, kun toinen osapuolista istuu vessanpöntöllä.

Syvemmälle tasolle edenneessä parisuhteessa hierotaan jalkoja hikisen treenin jälkeen ja annetaan aamupusuja ennen hampaiden harjausta. Kun toista ihmistä rakastaa, ei hänen hajunsa tai tapansa ärsytä – ainakaan yhtä paljon kuin normaalisti ärsyttäisi. Olipa kyse räkäisten nenäliinojen jättämisestä pöydälle tai hikisistä kainaloista. Syvällä suhteen tasolla olevat kumppanit ovat valmiita katsomaan toistensa kiusallisia ongelmia jopa intiimialueilta ennen lääkäriin menemistä.

Seksin aikana ilmoille päässyt pieru naurattaa enemmän kuin nolottaa vakiintuneita pariskuntia. Rakkaudessa rajat hälvenevät ja kumppanukset saattavat kaivaa jopa nenää kultamussukkansa edessä. He voivat ahtaa masunsa täyteen roskaruokaa krapulapäivänä ja antaa sen jälkeen vatsahierontaa ruoansulatuksen parantamiseksi.

Suhteessa harrastetaan seksiä ilman, että molempien tarvitsisi olla suihkun raikkaita. Kun toista ihmistä rakastaa aidosti, osaa heitä arvostaa ja pitää kauniina, vaikka hiukset harottaisivat ja päällä olisi pelkät pieruverkkarit. Aidossa parisuhteessa olevat jakavat kaiken, jopa saman palasaippuan, YourTango tietää.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat