Mies tarjosi kannabiskeksejä kirkossa – pääsi yllättäen pälkähästä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Harras katolilainen Brian Jones oli vienyt viime vuonna jumalanpalvelukseen kannabisöljyllä terästettyjä keksejä. Mies oli tarjoillut leivonnaisia kirkonmenoissa ystäville ja tutuille. Valitettavan moni joutui hakeutumaan sairaalahoitoon, koska keksit aiheuttivat heille muun muassa pahoinvointia.

Kerroimme tapauksesta jo viime vuonna, ja pikkuleipämiehen kotoa löydettiin kannabisöljyä yhteensä yhdeksän kapselin verran. 75-vuotias jauhopeukalo kävi eilen kuulemassa tuomionsa tuomarin edessä. Koska Brian Jonesilla ei ole aiempaa rikoshistoriaa ja hän on iäkäs, päätti tuomari päästää miehen varoituksella.

Mikäli Brian Jones elää seuraavat kaksi vuotta nuhteettomasti, luovutaan miehen rikossyytteistä. Yhdysvaltojen Indianassa jumalanpalveluksessa kannabiskeksejä syöneistä seitsemän ihmistä vietiin sairaalaan. He kokivat pahoinvoinnin lisäksi ahdistusta, kohonnutta verenpainetta ja harhoja, The Smoking Gun uutisoi.