Näin opit syömään terveellisemmin – ryhdy laskemaan kaloreita alitajuisesti

Lifestyle Ruoka · Terhi Piiroinen

Pennsylvania Staten yliopistossa toteutettiin ruokien terveellisyyteen ja annoskokoihin liittyvä tutkimus. Tutkimus osoitti, että laihtumisen kannalta ei tärkeintä ole kontrolloida annoskokoja pienemmäksi, vaan huomiota kannattaa kiinnittää lautasen sisältöön.

Tutkimukseen osallistui sata naista, joista puolet oli saanut ruokavalioiden terveellisyyteen ja laihduttamiseen liittyvää koulutusta. Kuukauden mittaisen testijakson aikana naiset nauttivat lounaansa kerran viikossa laboratorio-oloissa. Ryhmän eteen pantiin erilaisia ruokia, joiden annoskoot ja kalorimäärät vaihtelivat jokaisella kerralla.

Tutkimuksen mukaan kaikki naiset söivät ruokaansa enemmän, jos sitä oli myös lautasella enemmän tarjolla. Sen sijaan ravintoon liittyvää koulutusta saaneet osallistujat valikoivat annoksistaan enemmän ruokia, jotka olivat terveellisempiä ja pienempiä kalorimäärältään. Naisten painoa ei tarkkailtu kokeen aikana, mutta aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet terveellisen ruokavalion johtavan laihtumiseen, vaikka annokset olisivatkin suuria.

Uusimmat