Näyttelijätär yritti paljastaa Weinsteinin jo 20 vuotta sitten – leimattiin hulluksi

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Puoli vuotta sitten seksuaaliset ahdistelijat, hyväksikäyttäjät ja raiskaajat saivat vastaansa uhreista koostuvan rintaman, jossa vihdoinkin uskallettiin puhua vuosikymmeniä sitten tapahtuneista hirveyksistä. Käynnistyi #metoo-kampanja, jonka ansiosta moni viihdemaailman, urheiluelämän ja poliittisen kentän vaikuttaja on saanut ansionsa mukaan.

Yksi näkyvimmin naisten ja lasten oikeuksia puolustaneista on entinen näyttelijä, 44-vuotias Rose McGowan. Nainen on määritellyt itsensä useita näyttelijöitä ahdistelleen ohjaaja Harvey Weinsteinin syöksykierteen arkkitehdiksi.

Hän oli ensimmäinen, joka uskalsi avata suunsa vaikutusvaltaisen viihdemogulin edessä. Harvey Weinstein oli raiskannut naisen 90-luvulla, Hollywood Reporter uutisoi.

Rose McGowan yritti kertoa Harvey Weinsteinin käytöksestä jo vuonna 1997, mutta hän tyytyi sopimukseen ohjaajan lakimiesten kanssa. Naiselle maksettiin vaikenemisesta 100.000 dollaria. Yksi syy oli se, että hänet leimattiin hulluksi puheidensa takia, vaikka kaikki tiesivät Weinsteinin epämiellyttävästä puolesta.

Nyt sadat naiset ovat astuneet esiin ja kertoneet kokemuksensa ihmishirviön käsittelyssä. Toiminta on ollut niin yleistä, että siitä on jossain määrissä tullut enemmän sääntö kuin poikkeus. Kukaan ei kuitenkaan ole uskaltanut kyseenalaistaa sitä.

Syytettyjen penkillä olevan Harvey Weinsteinin asianajajat ovat edelleenkin väittäneet, että Rose McGowanin tekemät paljastukset ovat ainoastaan myyntikikka naisen julkaiseman kirjan vuoksi. Jo pelkästään tämä väite osoittaa, että Weinstein on häikäilemätön ja langettaa McGowanin päälle lisää häpeää.

McGowanin on julkaissut asiasta virallisen tiedotteen. McGowanin mukaan Weinsteinin yritys väittää häntä valehtelijaksi on säälittävä, vanhanaikainen ja seksistinen. Säännöt ovat nyt muuttuneet, koska viihdemaailman seksuaalista hyväksikäyttöä tai salailua ei enää suvaita, McGowan muistuttaa.

https://twitter.com/rosemcgowan/status/958530158755024896