Ovatko lihaksesi kipeät treenaamisesta? Älä tee näitä virheitä

Fitness Lifestyle Urheilu · Terhi Piiroinen

Pakarankiinteytystunnin jälkeen saattaa tuntea itsensä elinvoimaisemmaksi kuin pitkään aikaan. Seuraavana päivänä ei välttämättä pääse kunnolla edes vessanpöntölle. Lihaskuntoharjoitteluun ja urheilemiseen voi liittyä pari päivää kestäviä lihaskipuja, etenkin jos kokeilee lajia ensimmäisiä kertoja tai harjoittelee lihaksia uudenlaisella liikkeellä.

Fysioterapeutti Paul Mostoff kertoo Men’s Health -julkaisulle, että kipeytyneet lihakset eivät aina suoraan tarkoita niiden kasvamista ja kehittymistä. Vaikka kroppa huutaisi Hoosiannaa, ei kannata jäädä paikoilleen. Pieni aktiivisuus on parasta lääkettä kipeytyneille lihaksille. Sohvalla toipuessa lihakset ainoastaan kipeytyvät lisää. Kevyt liikunta, kuten kävely tai hölkkä puolestaan parantaa kiputiloja.

Osa ihmisistä saattaa vaihtaa harjoittelurutiinejaan kipeytyneiden lihasten takia. Lihakset kuitenkin kehittyvät ja tottuvat niitä kipeyttäviin liikesarjoihin ajan kanssa, joten liiallinen lajien vaihtaminen voi pilata koko treeniohjelman. Uuden liikesarjan sijaan voi keventää tuttua harjoitusta, mikäli se aiheuttaa liikaa lihaskipuja.

Ihmiset saattavat tehdä kipeillä lihaksia vääränlaisia liikkeitä, jolloin koko harjoituksen idea menee hukkaan tai muuttuu vahingolliseksi. Mikäli ei pysty tekemään tuttua liikesarjaa kipeillä lihaksilla, kannattaa kehon antaa palautua rauhassa ja jatkaa vasta sitten. Myös lihasta venyttävät, eksentriset harjoittelut kannattaa jättää väliin lihaskudosten hyvinvoinnin vuoksi. Hitaat ja negatiivisesti lihasta supistava liike kipeyttää paikkoja entisestään.