Laihduttaja, unohda nämä trendituotteet – eivät edistä terveyttä lainkaan!

Fitness Lifestyle Ruoka Terveys · Terhi Piiroinen

Laihduttaminen saadaan kuulostamaan yksinkertaiselta sanomalla, että ihmisen on vain kulutettava enemmän kuin syö. Todellisuudessa paras mittari omalle hyvinvoinnille ja ulkonäölle löytyy peilistä, korvien välistä ja erityisesti terveydentilasta. Nyt on kumottu laihduttamiseen liittyviä virhetietoja esimerkiksi ruokavalion suhteen.

Mikäli ihminen haluaa kehoonsa enemmän lihaksia ja vähemmän rasvaa, ei hänen kannata ainakaan aloittaa uutta elämäntapaa paastoamalla tai annoskokoja radikaalisti pienentämällä. Jos keho tottuu pieniin ruoka-annoksiin, siirtyy se säästöliekille tottuessaan nälkään.

Terveysasintuntija Nathan Trenteseaux neuvoo Men’s Healthissa, että ruokalautasella olisi parempi olla puhdasta proteiinia, kasviksia ja terveellisiä rasvoja tarpeeksi usein.

Puolet lautasesta on kasviksia ja toinen puoli jaetaan proteiinin ja kuitupitoisten kokojyvätuotteiden kanssa. Annoksia voi pienentää, mutta nälkää ei kannata nähdä. Ideaali ruokailurytmi on 3-5 tunnin välein. Kaikki vähärasvaiset tuotteet kannattaa sovinnolla jättää kaupan hyllylle.

Yleensä dieettiversiot ja rasvattomat ruoat on kyllästetty sokerilla. Keho tarvitsee terveellisiä rasvoja hormonituotantoon, aivojen toimintaan ja kyllä, jopa rasvan polttamiseen. Lisäksi rasvat pitävät näläntunnetta poissa pidempään.

Prosessoituja ruokia ja eineksiä on myös välteltävä. Kannattaa suosia luomulihaa, rasvaisia kaloja, kananmunia, pähkinöitä, avokadoja ja rasvaisia maitotuotteita.

Hyvintointialan ammattilaiset ovat myös tarkkoja siitä, täyttääkö energiapatukat tai urheilujuomat terveysvaatimukset. Todella monet välipalaratkaisut ovat täynnä sokeria. Ennen treenejä kourallinen manteleita ja yksi omena on aina parempi vaihtoehto kuin sokerijuoma.

Kuntoilussa kannattaa kiinnittää huomiota, että tekee monipuolisesti harjoituksia. Lihaskuntoharjoittelua tulee olla sopivassa suhteessa aerobiseen liikuntaan. HIIT-tyylinen kuntoilumuoto polttaa tehokkaasti rasvaa myös treenien jälkeen.

Älä käytä keinotekoisia makeutusaineita. Moni ihminen luulee, että syö terveellisemmän jälkiruoan, jos sen valmistamisessa on käytetty keinotekoisia makeutusaineita. Todellisuudessa makeutusaineet huijaavat elimistöä. Mikäli himoitsee makeita herkkuja, voi tumman suklaan lisäksi nauttia jälkiruokaa, jossa on pieni ripaus aitoa sokeria tai hunajaa. Proteiinijauheista voi myös valmistaa jälkiruokia.

Gluteenittomissa ruoissa voi olla tavallista enemmän rasvaa, sokeria ja tärkkelystä, jotta elintarvike saadaan maistumaan paremmmalta ilman viljan proteiinia. Joissakin gluteenittomissa tuotteissa on siksi enemmän kaloreita, joten asiantuntijat suosittelevat gluteenitonta ruokavaliota ainoastaan aidoista sairauksista kärsiville.