Vauva tulossa? Unohda turhuudet ja hanki nämä 12 pakollista asiaa

Koti & Asuminen Lifestyle · Terhi Piiroinen

Vauvan tulo tarkoittaa myös lompakon nyörien venymistä. Tulevien vanhempien on hankittava tarpeelliset tykötarpeet pienokaiselle joko kierrätettyinä tai lastenkaupasta hankittuina. Liikaa ei kuitenkaan kannata ostaa, sillä maailma hukkuu tavaraan jo muutenkin.

PureWow on nyt listannut 12 tärkeintä asiaa, jotka jokaisen vauvaperheen tulee hankkia kotiinsa. Kaikki muu on ekstraa ja saattavat jossain määrin helpottaa vauvan hoitamista, mutta ne eivät ole välttämättömiä. Vauva tarvitsee sängyn, sitterin ja turvakaukalon autoon.

Sen lisäksi pienokaiselle on ostettava valtava läjä vaippoja, joko kesto- tai kertakäyttöversioina. Yksi suhteellisen oleellinen hankinta on kannellinen roska-astia vaipanvaihtopaikan läheisyyteen. Markkinoilla on olemassa hajut sisäänsä kätkeviä vaipparoskiksia, jotka saattavat pelastaa perheen ikäviltä hajupommeilta – ainakin väliaikaisesti.

Lapsella on hyvä olla jonkinlaiset vaunut, koska lasten kanssa on pakko mennä ulos. Tai ainakin vanhempien on pakko päästä ulos jossain vaiheessa. Lisäksi kannattaa varautua lakanoilla, harsoliinoilla ja pyyhkeillä, jotta pienokaisella olisi aina tarpeeksi puhtaita liinavaatteita. Äidille ja pienokaiselle on hommattava imetystyyny ruokailuhetkiä varten ja lapselle kylpyamme peseytymiseen.

Koti kannattaa varustaa viimeistään lapsen syntymän jälkeen ensiapupakkauksella laastareineen ja sideharsoineen. Lapsella on myös hyvä olla vaihtovaatteita, koska maitopuklut ja kakkavahingot tekevät ison kasan pyykkiä. Viimeinen pakkohankinta on vanhempia varten: Kahvi. Sitä kuluu vauvan kanssa varmasti.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat