Koirat jäivät yksin kotiin – lastenkirjat tuhoutuivat silpuksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yksinään kotiin jätetyt koirat tylsistyvät helposti, ja saattavat protestiksi järsiä huonekaluja tai aiheuttaa muuta harmia. Kolmen koiran omistaja ei kuitenkaan olisi voinut arvata, kuinka paljon tuhoa koirat saavat hänen poissa ollessaan aikaan.

Youtubessa julkaistulla videolla nähdään millainen yllätys koiran omistajaa kotona odotti kun hän astui omaan olohuoneeseensa. Lattia oli täynnä paperisilppua, joka oli peräisin lastenkirjoista. Koirat olivat omistajan poissaollessa tuhonneet kirjahyllyn alimmilla tasoilla olevat lastenkirjat kokonaan.

Koirat nukkuivat sikeää unta omistajan tullessa kotiin. Ne näyttivät olevan todella uupuneita kovasta työstä tuhottuaan ison määrän kirjoja. Lattia oli täynnä silppua, jonka seassa kolme koiraa loikoilivat tyytyväisen näköisinä.

Uusimmat