Kim Kardashian julkaisi Chicago-vauvansa kuvan – menetti miljoonien tulot

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianin julkkisperhe kasvoi äskettäin uudella tulokkaalla, kun Kim Kardashianin ja Kanye Westin kolmas lapsi, Chicago West näki päivänvalon sijaissynnyttäjän avulla. Kardashianit olisivat tienanneet sievoisen summan vauvan ensikuvat myymällä, mutta Kim Kardashian päätti julkaista pienokaisen kuvan itse Instagramissaan.

Chicago Westin ja Kim Kardashianin ensimmäinen yhteiskuva ei kuitenkaan vastaa todellisuutta, sillä se on otettu Snapchatin filtterin avulla. Kuvasta kuitenkin näkee se, että Chicago Westillä on huomattavasti samankaltaisia ulkonäöllisiä piirteitä jo pikkuvauvana kuin hänen vanhemmilla sisaruksillaan. Kaikkien Kanye Westin ja Kim Kardashianin jälkeläisillä on näyttävät kulmakarvat ja tummat hiukset.

Kerroimme taannoin, että kolme lasta ei riitä yhdelle maailman kuuluisimmalle pariskunnalle, vaan seuraavaksi tilauksessa ovat kaksoset. Koska raskaus olisi hengenvaarallinen Kim Kardashianille, turvautuvat he jälleen keinohedelmöitykseen ja sijaissynnyttäjän käyttämiseen. Kim ja Kanye uskovat, että lapset kasvattavat heitä paremmiksi ihmisiksi. Kim on kertonut kaikille, että seuraavat lapset on pantava alulle mahdollisimman pian, jotta perheessä olisi yhteensä viisi lasta.

Baby Chicago

A post shared by Kim Kardashian West (@kimkardashian) on