Rooman lumikaaos on kaunis kuin taulu – tätä ihastelisi pidempäänkin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme eilen kuinka pohjoiset napa-alueet ovat parhaillaan kymmenen astetta liian lämpimiä, ja samaan aikaan Etelä-Euroopassa on poikkeuksellisen kylmä. Italiassa on nähty lunta pitkästä aikaa, ja esimerkiksi Roomassa lunta on satanut senttikaupalla.

Esimerkiksi Roomassa ja Toscanassa satoi lunta ensimmäisen kerran kymmeneen vuoteen. Nyt eräs kuva kiteyttää täydellisesti Rooman lumisateiden seuraukset. Jotkut eivät nimittäin pidä lumesta sen vaikeuttaessa esimerkiksi liikkumista, mutta toiset taas ovat ottaneet tilanteesta kaiken irti. Esimerkiksi rakentamalla lumiukkoja Colosseumin ympärille.

Splash
Splash
Splash