Cheryl Cole haluaa tehdä paluun – valmistelee viidettä albumiaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Televisio- ja musiikkiuraltaan tunnetuksi tullut poptähti-juontaja Cheryl Cole ja One Direction -yhtyeestä tunnettu poikabänditähti Liam Payne saivat yhdessä vuosi sitten maaliskuussa pojan, jolle he antoivat nimeksi Bear. Liam Payne on perheen perustamisen ajan tehnyt menestyksekästä soolouraa, jota nyt myös Cheryl Cole on uudelleen aloittamassa.

34-vuotias Cheryl Cole on tekemässä paluuta musiikkitaivaalle. Naisen edellinen Only Human -nimeä kantava albumi on julkaistu neljä vuotta sitten. Nyt Cheryl Cole tekee uutta musiikkia ja valmistelee viidettä albumiaan, joka tulee naisen mukaan olemaan hyvin henkilökohtainen ja merkityksellinen.

Levy-yhtiön päättäjät pelkäävät, että Cheryl Colen ura on jo ohi, mutta The Sun -lehden mukaan nainen kuitenkin toivoo pelastavansa uransa hänen pojastaan kertovalla koskettavalla kappaleella. Cherylin tuottajana toimiva Naughty Boy on kertonut, että Cheryl Cole tekee tällä hetkellä pitkiä 12-tuntisia päiviä studiossa ja on kaikkea muuta kuin lopettanut musiikkiurallaan.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat