Sovellus auttaa pitämään tauon älylaitteista

Digi Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Älypuhelimelle voi ladata sovelluksen nimeltään LilSpace, jonka avulla voi seurata omaa ruutuaikaa tehokkaasti. Sovelluksessa on erilaisia kohteita, joiden pariin ihminen voi kiinnittää huomiotaan puhelimen sijaan. Kun puhelinta ei käytä hetkeen, voi tauosta saada palkinnon.

Olipa kyseessä omat lapset, puoliso, meditointi tai kuntoilu, saattaa älypuhelin varastaa salakavalasti aikaa oikean elämän tilanteista. Vanhemmat saattavat selata puhelintaan sen sijaan, että he lukisivat kirjaa lastensa kanssa.

Ihmiset tuijottavat ruutua linja-autossa sen sijaan, että nauttisivat talvisista maisemista. Älylaitetta räplätään jopa ruokapöydässä sen sijaan, että kiinnitettäisiin huomiota omaan ateriointiin ja siihen, miltä ruoka maistuu.

LilSpace-sovelluksen ideana on tehdä tietoisuusharjoittelua siten, että huomio kiinnittyy meneillään olevaan hetkeen älypuhelimen sijaan.

Tauon jälkeen saa positiivista palautetta ja samalla näkee, kuinka moni muu on jättänyt kännykkänsä kotiin esimerkiksi lenkille lähdettyään. Sovellukseen voi myös ladata automaattiviestin, joka ilmoittaa muille henkilön olevan muualla kuin puhelimensa äärellä.

https://www.facebook.com/getlilspace/photos/a.1601165050178897.1073741828.1498376097124460/1786984974930236/?type=3&theater