Mies teki itse ja säästi – muutti ruohonleikkurin lumiauraksi!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Useilta suomalaisilta löytyy lumikolat talven varalle, mutta leudompiin säihin tottuneilla irlantilaisilla näin ei aina ole. Niinpä maata viime viikolla koetellut talvimyrsky aiheuttikin yllättäviä tilanteita.

Eräs irlantilainen mies keksi lumiongelmaan kuitenkin nokkelan ratkaisun. Hän muunsi päältä ajettavan ruohonleikkurinsa lumiauran.

Ruohonleikkuri muuttui lumiauriaksi puisen siiven avulla. Puinen siipi näyttääkin hieman vahvemmalta ratkaisulta, kuin viime vuonna julkaistun samanhenkisen videon tapauksessa. Tuolloin ruohonleikkuri oli nimittäin muutettu lumiauraksi taulutelevision pahvisen laatikon avulla.