Torkuttajille huonoja uutisia – huonoja vaikutuksia enemmän kuin uskoisi

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni ihminen kokee aamuisin vaikeuksia herätä herätyskellon soittoon. Useiden ihmisten paras ystävä onkin herätyskellon torkutustoiminto, joka sallii vielä muutamat ylimääräiset minuutit unta. Torkuttaminen ja monta kertaa saman aamun aikana herätyskellon pirinään herääminen eivät tee kuitenkaan tutkimusten mukaan hyvää sydämelle.

Nyt torkuttamista rakastavat neljä ihmistä saivat kuulla millaisia negatiivisia vaikutuksia torkutuksella on heidän terveydelleen ja jaksamiselleen. Henkilöt pystyivät tunnistamaan väittämistä itsensä helposti ja saivat hieman ajateltavaa seuraavaa aamua ja mahdollista torkuttamista varten.

Torkuttaminen aiheuttaa muun muassa sen, että pitkän torkuttamisen päätteeksi henkilön noustessa sängystä ylös hänen aivonsa eivät kunnolla vielä käynnisty seuraavaan neljään tuntiin. Torkuttaminen vaikeuttaa myös iltaisin nukahtamista ja voi aiheuttaa univajetta, joka puolestaan heikentää vastustuskykyä ja voi saada ihmisen sairastelemaan herkemmin.