Hämmästyttävä video! Muurahaiset muodostavat taidokkaita siltoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Muurahaisilla on hämmästyttävä kyky selvitä monenlaisista ongelmista yhteistyön avulla. Tuoreella videolla nähdään, kuinka ne pääsevät eteen sattuvien aukkojen ylitse.

Muurahaiset voivat muodostaa yhdessä siltoja, joiden ansiosta muut yhdyskunnan jäsenet pääsevät jatkamaan matkaansa kuilun ylitse. New Jersey Institute of Technologyn tutkijoiden mukaan hyönteiset osaavat muodostaa siltoja yksinkertaisen matematiikan ja algoritmien avulla.

Jonon ensimmäisenä oleva muurahainen pysähtyy tullessaan kuilun reunalle. Sitä seuraavat yksilöt puolestaan kävelevät pysähtyneen muurahaisen ylitse, kunnes on niiden vuoro jäädä paikoilleen ja antaa muiden kulkea niiden yli.