Kendall Jenner iloitsee siskojensa vauvoista – ei itse halua vielä äidiksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumallin uraa tekevä Kendall Jenner on tällä hetkellä muotialalla todella työllistetty malli. Hän on kävellyt monien suurten muotitalojen näytöslavoilla ja poseerannyt myös Voguen kannessa. Nainen on kiireinen omien töidensä kanssa eikä ehdi ajattelemaan vielä perheen perustamista.

Kendall Jenner kertoi Daily Mail -sivuston mukaan olevansa todella onnellinen hänen 20-vuotiaan pikkusiskonsa Kylie Jennerin vauvasta, mutta hän ei kuitenkaan vielä itse olisi valmis äidiksi. 22-vuotias Kendall arveli, että perheen perustaminen tulisi hänen kohdallaan sijoittumaan noin seitsemän vuoden päähän kun hän on 29-vuotias.

Kendallin mukaan Kylien perheenlisäys on saattanut heitä entistä lähemmäksi toisiaan. Mallikaunotar on ollut innoissaan jokaisen siskonsa raskauksista, mutta Kylien raskaus ja synnytys olivat tuntuneet kuitenkin erityisen jännittäviltä, koska Kylie on Kendallille kaikista siskoista läheisin ja myös hänen paras ystävänsä.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat