Sinkkumies, onko sinulla yksinhuoltajaäiti kiikarissa? Ota nämä seikat huomioon

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Treffikulttuuri on vaikeaa, mutta vielä vaikeammaksi se tulee, jos haluaa tapailla yksinhuoltajaäitiä. Lapset asettavat aina suhteen erilaiselle tasolle, koska uuden aikuisen lisäksi tulee ottaa huomioon hänen jälkikasvunsa.

Yksinhuoltajaäidit voivat olla maailman kauneimpia, persoonallisimpia ja kaikin tavoin unelmat täyttäviä naisia, mutta samaan aikaan he ovat äitejä. Tämä on tärkein muistettava asia, mikäli haluaa tehdä sinkkuäidistä oman mielitiettynsä.

Ensinnäkin äitien aika on usein todella kortilla. Heidän tulee sovittaa aikatauluihinsa kodin ja työn lisäksi omat harrastukset, ystävät ja ehkäpä myös se tiivistahtista aikataulua omalta osaltaan auttava kumppani.

Sinkkuäitejä tapailevien miesten ei tule koskaan valittaa siitä, että heille ei välttämättä liikene tarpeeksi aikaa. Lapset ovat aina tärkeyslistan kärkipäässä. Uusien tuttavuuksien kannattaa myös muistaa, että yksinhuoltajaäidit saattavat pitää tiiviisti yhteyttä ex-mieheensä – mutta ainoastaan lasten takia. Mikäli entisen kumppanin kanssa on ongelmia, ei uuden ihastuksen kannata lähteä sotaan mukaan, vaan tukea naista parhaalla mahdollisella tavalla muuten.

Yksinhuoltajaäidit ovat selviytyjiä, joten he harvoin kaipaavat pelastavaa ritaria vierelleen. Lasten kanssa arkea pyörittävät naiset kaipaavat varmasti sitäkin enemmän aikuismaista seuraa sekä säpinää. He voivat olla todella yksinäisiä kiireistä arkea pyörittäessään. He kaipaavat hemmottelua ja läsnäoloa.

Äidit esittelevät lapsensa uudelle miehelle vasta pitkän harkinnan kautta. Miesten kannattaa myös muistaa, että sinkkuäitien taakka on usein todella raskas ja heidän mieli voi oikutella energisestä leidistä lamaantuneeseen naiseen. Mikäli mies haluaa piristää sinkkuäitiä, kannattaa hänelle esimerkiksi tilata noutoruokaa ovelle. Yksinhuoltajaäidit harvoin ottavat ketään vierelleen hetken mielijohteesta. Vaikka uudenlaisen parisuhteen rakentaminen saattaa tuntua työläältä, kannattaa siihen panostaa.

Parhaimmassa tapauksessa yksinhuoltajaäidistä saa unelmiensa elämänkumppanin. Harva nainen haluaa vapaaehtoisesti kasvattaa lapsensa yksin, toisin sanoen usein tilanne on pakon sanelemaa. Jokaisella on oikeus onneen, ja vaikka sinkkuäitien kohdalla se saattaa tuntua haasteelliselta, on suhteen muodostaminen täysin mahdollista. Sen eteen on vain nähtävä vaivaa, joten heikot huithapelimiehet älköön vaivautuko, YourTangon asiantuntijat tietävät.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat