Joukkoampuminen YouTuben päämajassa – useita loukkaantuneita!

Ohhoh! · Stara.fi

Yhdysvaltojen löysät aselait ovat mahdollistaneet viime vuosina lukemattomia joukkoampumisia, ja viime yönä Suomen aikaa sellainen tapahtui YoTuben päämajassa Kaliforniassa. Naispuolinen tekijä iski nettivideoista tutun YouTuben päämajan ulkona sijaitsevaan kahvilaan ja ryhtyi ampumaan ihmisiä käsiaseilla.

Poliiseja ja ambulansseja saapui paikalle nopeasti, ja tilanne oli kaoottinen tuhansien ihmisten pyrkiessä pois alueelta. Ampuja ehti osua kolmeen ihmiseen, jotka saivat vakavia vammoja, mutta ovat ainakin vielä toistaiseksi hengissä. Yksi uhreista, 36-vuotias mies, on sairaalassa kriittisessä tilassa. Neljäs ihminen loukkaantui väentungoksessa.

Tekijä on tunnistettu Nasim Aghdamiksi, joka ampui itsensä tekonsa päätteeksi. Kahvilan yhteydessä olleen hampurilaisravintolan asiakkaat antoivat uhreille ensiapua ja yrittivät tyrehdyttää verenvuotoa ravintolan lautasliinoilla. San Brunon poliisipäällikkö ei ole kommentoinut vielä iskun mahdollisia motiiveja, sillä tutkimukset ovat parhaillaan käynnissä. Epävirallisten tietojen mukaan ampuja tunsi ainakin yhden uhreistaan, CNN uutisoi.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat