Tänään on kansainvälinen karkkipäivä – lupa ottaa sokeriöverit

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sokeria runsaasti sisältävät makeiset eivät sovellu joka päivä nautittaviksi, ja ihmiset saattavat pitää kerran viikossa niin sanottua karkkipäivää. Tänään on virallinen lupa herkutella, sillä koko maailmassa vietetään kansainvälistä karkkipäivää.

Entisaikoina makeiset ja karamellit olivat harvinaista herkkua, sillä lapset pääsivät maistelemaan esimerkiksi tikkunekkuja ainoastaan muutaman kerran vuodessa. Nykyisin kauppojen karkkihyllyjen pituus on maitohyllyjen luokkaa, eikä valikoimista puutu oikeastaan mitään. Vaikka äskettäin ihmiset ahtoivat vatsansa täyteen pääsiäisen suklaamunia, on tänään lupa avata karkkipussi uudestaan.

Kansainvälistä karkkipäivää vietetään vuosittain huhtikuun 5. päivä. Ihmisten makumieltymykset makeisiin vaihtelevat suuresti, sillä osa rakastaa suolaisia salmiakkeja, toiset kirpeitä hedelmäkarkkeja ja jotkut himoitsevat suussasulavaa suklaata. Mikä karkki on sinun suosikkisi?