Rattijuoppo ajoi keskikaiteeseen vauva kyydissä – jatkoi 8 kilometriä ilman rengasta

Ohhoh! · Stara.fi

Suomessa rattijuopumuksesta langetettavat tuomiot lähentelevät naurettavuutta, mutta Yhdysvalloissa tilanne ei ole sen parempi. 41-vuotias Tasha Schleicher on nimittäin jäänyt kiinni jo kuusi kertaa rattijuopumuksista eri osavaltioissa, eikä häntä ole vieläkään saatu pois kaduilta.

Tuorein tapaus sattui tällä viikolla, kun hänet löydettiin sammuneena autonsa ratista. Schleicher oli ollut tankkaamassa autoaan, kun hän oli sammunut autoonsa Illinoisin Riversidessä. Hänellä oli löydettäessä vieressään avonainen viinapullo. Jälleen kerran Schleicher tullaan lukemaan syyte rattijuopumuksesta ja ilman vakuutusta autoilemisesta.

Pahin tapaus sattui kuitenkin jo aiemmin, kun nainen oli ajanut päihtyneenä vauva kyydissään moottoritien keskikaiteeseen. Törmäyksessä esimerkiksi auton yksi rengas vaurioitui siten, että nainen jatkoi matkaansa ilman rengasta pelkällä vanteella vielä kahdeksan kilometriä ennen kiinni jäämistään.