Australiassa ulosteellaan voi tienata rahaa – jopa yli 10 000 euroa vuodessa

Ohhoh! Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset keksivät mitä erikoisimpia pieniä töitä, joiden avulla he voivat saada hieman lisätienistiä esimerkiksi opiskelujen aikana. Omien vaatteiden ja elektroniikan myyminen eteen päin on nopea tapa saada taskurahaa, mutta Australiassa myös terveen ihmisen uloste on rahan arvoista.

Daily Mail -sivuston mukaan Australiassa on huutava pula terveen ihmisen ulosteesta. Sen vuoksi tutkimuslaitokset ovat alkaneet ostamaan ihmisten ulostetta hyvällä hinnalla. Ruoansulatukseen ja suolistoon liittyviä tauteja tutkiva Australian Centre for Digestive Disease -laitos maksaa terveen ihmisen ulosteesta 50 dollaria per toimitus.

Omia ulosteitaan lahjoittamalla henkilö pystyy tienaamaan jopa 13.000 dollarin lisätienistit vuodessa, mikä vastaa hieman yli 10.000 euroa. Tutkijat keräävät ulosteista talteen tervettä bakteerikantaa, jonka he pystyvät istuttamaan henkilöön, jonka hyvä bakteerikanta on esimerkiksi jonkin hoidon seurauksena vähentynyt liian pieneksi tai kuollut kokonaan.