Hakkerit iskivät Despacito-videoon YouTubessa – oli kerännyt yli 5 miljardia katselua

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Luis Fonsin Despacito-hitti ei ole jäänyt varmasti keneltäkään kuulematta viimeisen vuoden aikana. Jättihitiksi noussut kappale teki ennätyksen myös YouTubessa, jossa kappaleen musiikkivideo keräsi yli viisi miljardia katselua. Tänään video kuitenkin poistettiin YouTubesta.

Despacito-video joutui hakkerien tuhotyön kohteeksi kerättyään ennätyksellisen katselukertamäärän. Video katosi Independent-sivuston mukaan tunneiksi, mutta se on nyt palautettu YouTubeen. Useiden tuntien ajan moni ehti kuitenkin ihmettelemään minne musiikkivideo hävisi.

Hakkerit vaihtoivat videon tilalle vain yhden kuvan, joka on otettu Money Heist -nimisen Netflix-sarjan kohtauksesta ruutukaappauksena. Prosox ja Kuroi´sh -nimillä toimivat hakkerit olivat kirjoittaneet videon alle tekstin ”Vapauttakaa Palestiina”.

Teon motiivit ovat pienestä viestistä huolimatta jääneet melko epäselviksi, koska Despacito-kappaleen ja viestin yhteyttä ei ole saatu selville. Nyt video on kuitenkin onnistuttu palauttamaan YouTubeen, jossa se kerää hakkerointiuutisten vuoksi katseluita ennätystahtia. Viiden miljardin katselun rajapyykin jälkeen video on saanut yli 18 miljoonaa uutta katselua.