10 asiaa paljastavat suhteen tulevaisuuden – kuinka käyttäydytte toisianne kohtaan?

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Parisuhdepsykologit tietävät, että suhteessa on useita eri osa-alueita, jotka määrittelevät kumppanuuden kestävyyden. Parisuhteessa on osattava ottaa toinen osapuoli huomioon ja panostettava yhteiseen hyvinvointiin.

Onko kumppani ymmärtäväinen stressaavissa tilanteissa? Mikäli oma rakas ei osaa antaa oikeanlaista tukea kriisin keskellä, ei hänestä ole myöskään pitkäaikaiseen kumppanuuteen. Parisuhteessa toisen huomioiminen määrittelee pitkälle yhteisen tulevaisuuden ja onnen. Itsekkäät ihmiset saavuttavat harvoin kestävää rakkautta.

Mikäli oman kumppanin käytös tökkii, kannattaa kertoa asiasta peilaamalla asiaan omiin tunteisiin sen sijaan, että lähtisi heti moittimaan kumppania. Suhteessa on hyvä myös ottaa omaa tilaa ja aikaa. Molempien on vietettävä aikaa myös ystäviensä kanssa ilman, että siitä tulisi sanomista puolin tai toisin. Kumppaneiden on osattava tukea toistensa henkilökohtaisia saavutuksia ja unelmia.

Jos kumppani ei tule toimeen puolisonsa sukulaisten kanssa, voidaan puhua merkittävästä vaaratekijästä suhteessa. Vaikka parisuhde on parhaimmillaan saumatonta rakkauden harmoniaa, tulee siinäkin olla toisinaan terveellistä riitelyä. Yksi tärkeimmistä taidoista on kuitenkin se, että kykenee joustamaan ja tekemään kompromisseja, Bright Side muistuttaa.