Lentoemännät paljastivat: Nämä matkustajien tulisi ottaa huomioon

Matkailu · Terhi Piiroinen

Lentohenkilökunta kohtaa päivittäin matkustajia, joiden käytöstavat tai muut ominaisuudet saavat ihon kananlihalle. Nyt ammatikseen matkustavat lentoemännät ja stuertit paljastavat, mitä he haluaisivat lentokonematkustajien muistavan seuraavan kerran reissuun lähtiessään.

Lentohenkilökunta arvostaa hyvät tavat omaavia matkustajia. Kun pienessä tilassa on samaan aikaan paljon ihmisiä, tulevat kaikki paremmin toimeen keskenään muistaessaan käytöstapojen noudattamisen ja muiden huomioon ottamisen. Tervehdi, kiitä ja korjaa jälkesi. Kunnioita lentokoneen työntekijöitä.

Lentokoneessa on pieni istuintila, joten kaikkien matkustajien tulisi kiinnittää huomiota omaan henkilökohtaiseen hygieniaan. Kannattaa myös muistaa, että ennen lentoa annettavia turvallisuusopastuksia ei tehdä huvikseen, joten niihin kannattaa kiinnittää huomiota myös 45. kertaa lentokoneessa ollessaan.

Lapsiperheet ottavat mielellään apua vastaan, joten mikäli matkustaa samassa lentokoneessa pienten ipanoiden kanssa, voi heidän vanhemmilleen tarjota apua tarvittaessa. Mikäli matkustajalla on jotain rajoitteita esimerkiksi ruoan suhteen, kannattaa hänen varustautua eväillä etukäteen. Tärkeintä kuitenkin on iloinen mieli ja ystävällisyys – ne piristävät myös lentohenkilökuntaa.

Lähde: Huffington Post

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat