Charlize Theron lihotti itseään yli 20 kiloa rooliin takia – katso kuvat!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Charlize Theron tunnetaan erittäin muuntautumiskykyisenä näyttelijänä. Tähden tuorein rooli on elokuvassa Tully, jota varten hän lihotti itseään yli 20 kilon verran.

Kiireistä äitiä elokuvassa esittävä Theron kertoo syöneensä miltei kellon ympäri roolia varten. Hän kulutti runsaasti eineksiä sekä sokeria, ja laittoi jopa kellon herättämään keskellä yötä syödäkseen lisää.

– Heräsin kahdelta yöllä ja yöpöydälläni odotti kupillinen kylmää juustomakaronia. Minä vain heräsin ja aloin syömään, tunkemaan sitä kurkkuuni. Painon säilyttäminen oli vaikeaa, Theron kuvailee Entertainment Tonight -sivustolle.

Tähden mukaan hauskalta tuntuneesta lihottamisesta tuli kolmen viikon jo työlästä. Hän kertoo painonsa nousseen niin nopeaa tahtia, että Theronin lapset luulivat äitinsä olevan raskaana.