Luteet purivat 3-vuotiasta kotona – vuokraisäntä tuomittiin miljoonakorvauksiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet suomalaiset aktiivisesti matkailevat ovat joutuneet ikävään tilanteeseen, jossa ajoittain myös hyvinä pidetyissä hotelleissa luteet ovat purreet yön aikana ihoon ikäviä jälkiä. Joissain tapauksissa luteet ovat levinneet matkatavaroiden mukana myös Suomessa sijaitsevaan kotiin.

Samanlaiseen tilanteeseen joutui kotonaan vuonna 2012 myös eräs yhdysvaltalainen perhe, kun he olivat asuneet Inglewoodin alueella Kaliforniassa sijaitsevassa vuokra-asunnossaan jo kahden vuoden ajan, New York Times uutisoi. Perheen kolmevuotias poika Jorge Maravilla sai nimittäin yllättäen luteista huomattavan rajut vammat, sillä ne purivat pikkulasta vartalon lisäksi myös kasvoihin sillä seurauksella, että puremista jäi pysyvät jäljet.

Perhe löysi asunnostaan luteita ja ilmoitti asiasta vuokraisännälle. Yritys ryhtyi toimiin vasta neljän kuukauden kuluttua, ja tuona aikana luteita löytyi lisää. Lopulta perhe vei tapauksen oikeuteen. Nyt tuomioistuin on määrännyt asunnon omistavan Amusement Six Apartmentsin maksamaan perheelle peräti 1,6 miljoonan dollarin korvaukset. Perheen asianajajan mukaan korvaus on suurin luteista koskaan Yhdysvalloissa maksettu. Tiedossa ei ole mistä luteet olivat asuntoon tulleet.

Uusimmat