Nainen rysän päältä kiinni – hylkäsi neljä koiraa tielle

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eläinsuojat ovat pullollaan kadulta pelastettuja koiria. Osa koirista on voinut syntyä kadulla, mutta suuri osa koirista on ihmisten hylkäämiä. Lemmikin ottamista tulisi harkita aina vakavasti ja pitkään, mutta siitä huolimatta valitettavan moni päätyy jättämään lemmikkinsä.

Julmin hylkäämisen muoto on se, että eläintä ei viedä eläinsuojaan tai sille ei yritetä etsiä uutta kotia. Eläinten hylkääminen tien sivuun ja metsien laitamille on surullisen yleistä. Nyt eräs nainen pääsi todistamaan tällaista tilannetta huomatessaan, että perhe hylkää tielle neljä koiraansa.

Nainen alkoi kuvaamaan videolle tilannetta, jossa hän huomasi, että nainen irrotti koiriensa kaulapantoja. Videota kuvannut nainen kertoi, että lähellä on eläinsuoja, jonne eläimet voisi viedä ilmaiseksi. Nainen esitti kuuntelevansa, mutta lopulta kuitenkin heitti koirat ulos autosta ja ajoi seurueensa kanssa pois paikalta yhden näyttäessä kuvaajalle vielä keskisormea. Neljä koiraa jäivät tielle ihmettelemään mitä oikein tapahtui.

Uusimmat