Youtube-tähti lähetti valkosipulileivän avaruuteen – ja söi sen myöhemmin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tubettaja Tom Scott on lähettänyt valkosipulileivän sinne, missä yksikään valkosipulileipä ei ole aikaisemmin käynyt. Leipä teki matkan stratosfääriin, avaruuden reunamaan. Scott ja ryhmä asiantuntijoita kiinnitti valkosipulileivän yläilmoihin sääpallon mukana.

Tavoitteena oli, että leipä nousisi noin 35 kilometrin korkeuteen. Leivän mukana matkaan lähetettiin kamera ja GPS-laite. Jälkimmäisen avulla leipä onnistuttiin paikantamaan sen laskeuduttua alas.

Avaruudessa käynyt leipä vaikutti maistuvan Scottille ja häntä avustaneille Steve Randallille ja Barry Lewisille. Stratosfäärin kylmyyden ansiosta sen sisus oli tosin ehtinyt hieman jäätymään.

Uusimmat